Punakone valmiina Jukolaan - Runesson yllättyi Jukolan merkityksestä suomalaisille

Johan Runesson juoksee Pyrinnön ankkurina Jukolassa. Kuva: Touho Häkkinen

Johan Runesson juoksee Pyrinnön ankkurina Jukolassa. Kuva: Touho Häkkinen

Tampereen Pyrintö on yksi Jukolan viestin ennakkosuosikeista. Kestävyysurheilu.fi julkaisi muutama päivä sitten Pyrinnön miehistön Jukolan viestiin.

Joukkueenjohtaja Kari Jussila mukaan Punakoneen on tarkoitus jatkaa Jukolassa siitä mihin joukkue Tiomilassa jäi.

- Tavoitteena on keskittyä suunnistukseen. Uskon, että meillä on nyt vahvempi joukkue kuin Tiomilassa kuukausi sitten. Meillä on enemmän maajoukkuesuunnistajia, jotka keskittyvät heinäkuun MM-kisoihin, jonka lisäksi muutama mies, jotka ovat keskittyneet pelkästään Jukolaan.

Tampereen Pyrinnön joukkueessa on monta omaa seuran kasvattia, jonka lisäksi muutama ulkomaalainen kansainvälisen tason suunnistaja.

- Olemme rakentaneet joukkuetta muutaman vuoden ajan, jolloin aloimme kasvattaa junioreistamme tulevaisuuden huippujoukkuetta. Meillä on mukana myös muutama kansainvälinen urheilija, kuten Johan (Runesson), jotta he veisivät meidän omia kasvatteja eteenpäin, Jussila valottaa seuran taktiikkaa.

Runesson Jukolaan ensimmäistä kertaa suomalaisseurassa

Punakoneen ankkurina Jukolassa juoksee Ruotsia heinäkuussa Viron MM-kisoissa edustava Johan Runesson

- Vietin täällä aikaa neljä vuotta sitten, kun harjoittelimme Vuokatin MM-kisoja varten. Silloin en odottanut, että juoksisin täällä Jukolassa suomalaisessa seurassa.

Runesson vaihtoi täksi kaudeksi Pyrintöön. Hän kertoo yllättyneensä siitä, kuinka iso juttu Jukola on suomalaisille.

- Jukola on varmaankin sama kuin ruotsalaisille Vasaloppet. Se on jotakin mitä sinun pitää tehdä. jos olet suomalainen, ennen kuin kuolet.

- Ruotsalaiset haluavat olla hyviä Tiomilassa, kun taas Suomessa halutaan olla kunnossa Jukolassa. Olin vähän huolissani joukkueestamme ennen Tiomilaa, koska emme mielestäni harjoitelleet tarpeeksi. Ja uskon, että emme juosseet niin hyvin kuin olisimme voineet. Mutta Jukolan lähestyessä, olen huomannut että joukkueemme vain vahvistuu koko ajan.

Runessonin odotukset Jukolaan ovat korkealla, mutta hän muistuttaa suunnistuksen arvaamattomuudesta.

- Voimme olla 10 minuuttia kärjestä, 20 minuuttia kärjestä tai olla johdossa. Ja viesteissä kaikkien seitsemän juoksijan täytyy onnistua. Toivottavasti minulla on hyvä päivä ankkuriosuudella ja pääsen taistelemaan hyvistä sijoista.

Runesson kilpaili Jukolassa ensimmäistä kertaa vuonna 2006. Aloitusosuudelle hän päätyi vuonna 2010.

- Pelkäsin silloin melkein kuolevani lähdössä, kun minulle sanottiin, että et voi kaatua tai 1500 miestä juoksee ylitsesi.

mila boxi

Premiumsport.fi

JÄMI147

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1