550x90

Pajunen ja Närhi vauhdikkaimpia Tahko Traililla

Jere Pajunen ja Anna Närhi voittivat ensimmäistä kertaa järjestetyn Tahko Trailin päämatkat. Kuva: Aapo Laiho/Tahko Trail

Jere Pajunen ja Anna Närhi voittivat ensimmäistä kertaa järjestetyn Tahko Trailin päämatkat. Kuva: Aapo Laiho/Tahko Trail

Yön sade teki reitistä raskaan, mutta keli kirkastui tapahtuman ajaksi.

Suunnistaja Jere Pajunen vei miesten sarjan voiton juhannusaattona järjestetyssä ensimmäisessä Tahko Trail -polkujuoksutapahtumassa.

Pajunen selvitti 23 kilometrin mittaisen reitin ajassa 1.38,31 ja voitti toiseksi tullutta Puijon Mahdin Teemu Toivasta neljä minuttia. Kalevan Rastin Markus Räsänen oli kolmas ajalla 1.45,53.

- Reitti oli haastavaa polkujuoksua alusta asti. Vaikka reitti oli leveä, niin teknisyyttä riitti melkein koko matkan, Pajunen kertoi järjestäjien tiedotteessa.

Reitin ensimmäisellä kilometrillä noustiin ylös Suomen pisimpien portaiden kaikki 1075 askelta, ja vauhdikkaasti aloittanut Pajunen oli hankkinut Tahkovuoren päällä jo puolen minuutin keulan. Sen jälkeen ero kasvoi tasaisesti loppuun asti.

- Jatkan polkujuoksukautta ensi viikonloppuna Aulangolla, ja lisäksi kalenterissa on NUTS Ylläs, Pyhän tunturimaraton sekä kauden päättävä Vaarojen Maraton Kolilla, Pajunen avasi jatkosuunnitelmiaan.

Tahkotrail2018AapoLaihoReitin aluksi kavuttiin Suomen pisimmät portaat ylös. Kuva: Aapo Laiho/Tahko Trail

Närhi naisten sarjan voittoon

Myös naisten sarjan voitto meni suunnistajalle, kun keskimatkan Suomen mestari, IFK Göteborgia edustava Anna Närhi nappasi voiton ennen Nilsiän Nujakan Elena Bondaria. Kolmanneksi sijoittui Puijon Mahdin Saara Grönholm. Närhi alitti kahden tunnin haamurajan reilusti, sillä hänen voittoaikansa mäkisellä reitillä oli 1.56, 31. Bondarin loppuaika oli 2.05,08 ja Grönholmin 2.06,25.

Närhi tavoitteli Tahkolta etenkin hyvää harjoitusta.

- Pidin yllä hyvää tasaista tappavaa vauhtia, mutta olin yllättävän pirteä myös viimeisen nousun päällä. Henkisesti kovin paikka oli puolivälin pitkä nousu, joka oli melkoista kuravelliä, naisten voittaja totesi.

Viiden kilometrin reitin nopein oli MS Parman Tiia Istolahti ajalla 28.02. Kirikamppailussa toiseksi tuli Kangasala SK:n Evely Kaasiku.

Yöllinen sade teki reitistä raskaan, mutta aamupäivällä keli kirkastui ja kilpailun aikana sää oli aurinkoinen. Osallistujat kiittelivät monipuolista reittiä, hyvää tunnelmaa ja Tahkovuoren päältä aukevia maisemia. Kilpailuun starttasi 144 kilpailijaa.

Tulokset

550x350


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama