sealskinz panoraama

Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä jää eläkkeelle elokuussa

Kuvituskuva: Deca Text&Bild

Kuvituskuva: Deca Text&Bild

Suomen Urheiluliiton (SUL) toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä jää eläkkeelle ensi kesänä.

Silloin takana on 32 vuoden työura yleisurheilun kotimaisen lajiliiton valmennuksen ja hallinnon tehtävissä. Mäkelä, 62, eläköityy elokuussa lakisääteisen eläkeiän täyttyessä.

- Koko sen ajan, jonka olen Urheiluliitossa työskennellyt, koti on ollut muualla kuin Helsingissä, jossa liiton toimisto on. Perhe on antanut tälle tukensa. Nyt on aika vähentää matkustamista ja antaa aikaa läheisille, Mäkelä sanoo SUL:n tiedotteessa.

Urheiluliiton Mäkelä jättää luottavaisena.

- Talous ja oma varainhankinta ovat nyt ja jatkossa korostetussa asemassa urheilujärjestöjen työssä. Urheiluliitossa se on tiedostettu, ja siihen on valmistauduttu liiketoimintojen vahvistamisella ja niiden kokoamisella omaksi yksikökseen, Mäkelä sanoo.

- Seuratoiminnan tukemiseen on panostettu systemaattisesti jo pidempään. Se on rakentanut yleisurheilulle vahvan perustan urheilulajien ja -seurojen välisessä kilpailussa.

Hyvässä terässä on Mäkelän mukaan myös urheilu- ja valmennustoiminta, jota uudistetaan parasta aikaa voimakkaasti.

- Valmennusjärjestelmässä rakennetaan erittäin isoa muutosta. Tulevat vuodet näyttävät, miten siinä onnistutaan. Oma uskoni siihen ja lajin vetovoimaan on vahva. Nuorten sarjoista on nousemassa erittäin vahvoja ikäluokkia, Mäkelä sanoo.

Ilkka palkkasi, eläkepäivät Jyväskylässä

Aktiiviurallaan kymmenottelun Suomen mestariksi yltänyt Mäkelä tuli Urheiluliittoon 31 vuotta sitten, syksyllä 1986.

- Liiton silloinen puheenjohtaja Tapani Ilkka tarjosi työpaikkaa pika- ja aitajuoksujen tai hyppyjen ja moniotteluiden päävalmentajana. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja jäin virkavapaalle Kuortaneen Urheiluopiston liikunnanopettajan töistä, Mäkelä muistelee.

Myöhemmin Mäkelä jatkoi tovin SUL:n valmennustöitä liikunnanopettajan työn ohessa. Vuoden 1991 alusta hän on työskennellyt Urheiluliitossa ensin hyppyjen ja moniottelijoiden lajiryhmän vetäjänä ja sittemmin huippu-urheilujohtajana, valmennusjohtajana ja syksystä 2012 lähtien toimitusjohtajana.

Eläkepäiviään Mäkelä aikoo viettää Jyväskylässä.

- Kaupungin vireä urheilu- ja yleisurheilutoiminta antavat sille hyvät puitteet. Jyväskylästä on vaimon kanssa myös hyvä sukkuloida tapaamassa lapsia ja lastenlapsia, jotka asuvat eri puolella Suomea.

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama