oakley panoraama2

Helsinki City Marathon ja Helsinki City Run samalle päivälle vuonna 2018

Kuvituskuva. Kuva: Deca Text & Bild

Kuvituskuva. Kuva: Deca Text & Bild

Helsinki City Marathon ja Helsinki City Run yhdistävät voimansa ensi vuodesta alkaen. 

Vuonna 2018 sekä puolimaraton että maraton juostaan 19.5. Tapahtumajärjestäjien tavoitteena on tarjota yhtenä päivänä kaikille juoksun ystäville mahdollisuus haastaa itsensä ja kokea suurtapahtuman tunnelma. Saman päivän ohjelmaan tulee myös vitonen ja maratonviesti.

- Kaikki tapahtumat yhdistävästä päivästä tulee todellinen juoksun festari. Helsinki City Running Day kokoaa kaikki aloittelijoista huippuihin juoksemaan ja ylittämään itsensä, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä sanoo SUL:n tiedotteessa.

Uudistuksella tavoitellaan myös kustannussäästöjä. Täysmaratonin kulurakenne yhdistettynä demografiasta johtuvaan väheneviin maratonjuoksijoiden määriin, tekee maratonin järjestämisestä omana tapahtumanaan kallista. Suomen Urheiluliiton tapahtumien tuotto käytetään yleisurheilun tukemiseen.

Eri mittaiset juoksumatkat tarjoavat myös yhä useammalle juoksusta kiinnostuneelle mahdollisuuden kokea elämys, jonka suuri juoksutapahtuma voi antaa.

- Maailmalla useat keskisuuret maratonit järjestävät myös lyhyempiä matkoja saman tapahtuman yhteydessä. On myös arvokasta, että eri tasoiset juoksivat pääsevät kokemaan yhteisen suurtapahtuman, Mäkelä summaa.

Maratonin ja puolimaratonin lisäksi vuonna 2018 tarjolla on myös maratonviesti, jossa juostaan neljä osuutta pituuksiltaan 15, 12, 8 ja 7 kilometriä.

- Viestissä jokainen pääsee osaksi maratontunnelmaa – vain matka on lyhyempi. Maratonviesti on hieno kokemus koko joukkueelle ja joukkuehenki pääsee oikeuksiinsa, Mäkelä kertoo.

Toisena uutuutena on viiden kilometrin Helsinki City 5. Matka sopii sekä juuri juoksuharrastusta aloitteleville, että huippujuoksijoille, jotka tavoittelevat kovaa aikaa. Viiden kilometrin maantiejuoksu on juuri otettu kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) viralliseksi matkaksi.

- Viiden kilometrin matka sopii jokaiselle. Haluaapa kisata tai kävellä, juoksutapahtuman fiilis on jokaiselle taattu. Mukaan voi lähteä myös kaveriporukalla tai työkavereiden kesken, Mäkelä valottaa.

Premiumsport.fi

JÄMI147

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1